19
TAM
14.30
C2 pojat, SM-Sarja

SBH C2 - KOOVEE  

Vierumäki Areena

SB Heinola C2- KooVee 8-5, mahtava kotivoitto!

Satakunta katsojaa saivat nauttia sunnuntai- iltapäivän salibandyhuumasta Vierumäki Areenalla, kun kotijoukkue SB Heinola jatkoi taistelua 4 parhaan joukkoon pääsemisestä Tampereen KooVeeta vastaan. Tärkeä ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 8-5 (2-1, 5-2, 1-2) voittoon ja SB Heinola siirtyi lohkossaan takaisin kolmannelle sijalle OLS ja Classicin vanaveteen.

Kotijoukkueen valoshowsta (Kiitos Salpauksen opiskelijat!) toipunut KooVee aloitti maalinteon ajassa 4.31, Ville-Veikko Kaarelan maalilla. SB Heinola ei asiasta hätkähtänyt ja energisesti hyökkäyspäässä uurastanut Vili Huvinen hankki joukkueelle rangaistuslaukauksen, jonka Juho Rantala ampui maalin perukoille. Erän puolivälissä kotijoukkue iski ylivoimalla erätaukolukemiksi 2-1, kun Peetu Rantala lämäsi maalivahdin torjunnasta pompanneen irtopallon maaliin.

Tasaisen avauserän jälkeen SB Heinola spurttasi KooVeelta karkuun toisen erän ensimmäisen 5 minuutin aikana. Juho Rantalan ja Topias Helteen maalien jälkeen puolustuksen iso H eli Lauri Hämäläinen väläytti kaksi kertaa rannelaukaustaan peräkkäisissä vaihdoissa ja komeiden laukausten jälkeen ottelu olikin ajassa 24.49 jo lukemissa 6-2. Tämän jälkeen KooVee vaihtoi maalivahtia ja SB Heinola otti pelistä turhaa vauhtia pois pitämällä palloa ja pelaamalla pitkiä hyökkäyksiä vastustajan alueella. Molemmat joukkueet onnistuivat erän lopulla maalinteossa vielä kerran ja erätauolle siirryttiin lukemissa 7-3. Kolmas erä osoitti SB Heinolan taistelevan tosissaan play-off paikasta. Hiukan väsynyt kotijoukkue jaksoi pitää oman maalinedustan tiiviinä, peittää vastustajan laukauksia ja pelata järkevästi johtoasemassa. Jaakko Malaska hoiteli tarvittavat torjunnat ja pisteet lopulta Heinolaan lukemin 8-5.

"Late Hämäläinen (2+0), ja Juho Rantala (4+0) viimeistelivät komeasti ja tehokkaasti, mutta tämä oli koko joukkueelta upea taistelu. Pojat pelasivat toisilleen ja ymmärsivät pitää kiinni oman alueen puolustamisestakin viimeiseen saakka. Hyvänä esimerkkinä Topias Tarvaala, joka tuntui olevan aina oikeassa paikassa pallottomana ja peitti vetoja, katkoi syöttöjä ja takakarvasi kaikki tilanteet loppuun saakka. Tällaista uhrautumista oli monen muunkin pelaamisessa ja väsyneenä sekä johtoasemassa noilla teoilla voitetaan pelejä. Pojat on pienet juhlat ansainneet, kolmen pelin voittoputki ja play-off unelma edelleen elossa. Tästä on hienoa jatkaa viikon päästä Kuopioon." tiivistää valmentaja Teppo Rantala.

- Samuli Mäkinen-


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Salibandy Heinola ry

Y-tunnus 2500085-9

Urheilukatu 2, jäähalli

18100 Heinola

Puh: Jari Vastamäki 040 540 9045

Email: jari.vastamaki@sbheinola.fi