SB Heinolan Edustusjoukkueelle rautainen valmennustiimi – kauden rakennus käynnissä
Julkaistu: 19.04.2020 00.00

SB Heinolan Edustusjoukkueelle rautainen valmennustiimi – kauden rakennus käynnissä

SB Heinolan Edustusjoukkueen pelaajat ovat osaavissa käsissä tulevalla kaudella. Edustusjoukkue siivitti tiensä 2-divisioonasta uuteen sarjatasoon, Suomisarjaan. Viime kaudelta tutun valmentajan Jussi Mäenpään rinnalla ensi kauden valmentajavahvistuksina nähdään Kimmo Hyttinen, Jere Ojala ja Oskari Lahnalahti. Valmennustiimi omaa vahvaa taustaa salibandysta niin valmentamisen kuin pelaamisenkin parista, osa jopa parinkymmenen vuoden ajalta.

Edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen onkin jo kovassa vauhdissa. Mäenpää kuvailee valmennustiimiä hyvähenkiseksi ja sitoutuneeksi työskentelemään parhaan osaamisensa mukaan, aikaresurssi huomioiden. ”Olemme osin entuudestaan tuttuja toisillemme. Kimmon kanssa minulla on yhteistä historiaa noin kymmenen vuoden takaa. Hän tuo liigatason osaamista ja juonikkuutta joukkueen hyökkäyspelaamiseen. Jere taas on toiminut pari kautta valmentamassani joukkueessa maalivahtina. Jere entisenä maalivahtina tietää, miten puolustus tukitaan. Oskari on mulle uusin tuttu, mutta tuo valmennustiimiin nuorta energiaa. Hän on tekno(logia)velho, joka huolehtii valmennuksen visualisoinnista. Itse taas pyrin olemaan keskusteleva ja kuunteleva valmentaja, joka vastuuttaa mielellään pelaajia.”, kommentoi Mäenpää valmennustiimiä.

Viime kaudella miesten sarjojen valmennukseen hypännyt Jere Ojala odottaa tulevalta kaudelta nälkäistä ja kehityskelpoista joukkuetta, joka pääsisi viemään salibandya Heinolassa askeleen eteenpäin. ”Olen itse valmentanut pääasiassa junioreita, ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana. Oman peliuran ohella valmensin B-junioreita, sekä toimin maalivahtivalmentajana. Viime kaudella näin loistavan sauman lähteä ottamaan seuraava askel valmentamisessa, kun Akatemia nousi 2-divisioonaan. Tunsin käytännössä koko joukkueen ja olin jo suurinta osaa heistä valmentanut ennestäänkin. Tästä Edustusjoukkueen valmennustiimistämme löytyy kyllä sekoitus kaikenlaista seikkailijaa, ja jokaisella on varmasti paljon annettavaa. Löytyy nuoruutta ja kokemattomuutta, sekä kokemusta jopa liigatason valmennuksesta. Toivon saavani oppia ja uusia näkemyksiä muilta valmentajilta. Maalivahtikokemukseni vuoksi itselleni luontevin osa-alue on puolustuspeli, pyrin saamaan joukkueen keskustelemaan kentällä sekä ohjaamaan toisiaan fiksusti.”, kommentoi Ojala valmennustiimiin liittymistä.

Nuorta verta valmennustiimiin tuo 17-vuotias Oskari Lahnalahti. Nuoren ikänsä vuoksi Oskari on pysynyt hyvin teknologian perässä, ja tuleekin hyödyntämään teknologiaa valmennuksen tukena. ”Nuoren ikäni takia en ole vielä ihan kauheasti ehtinyt keräämään valmennuskokemusta. Kaksi vuotta sitten olin Heinolan 04-poikien mukana Mikko Voutilaisen apuvalmentajana kesäkuusta syyskuuhun SM-karsintoihin saakka, jonka jälkeen joukkue hajosi. Viikon päästä tästä Teppo Rantala soittikin minut apuvalmentajaksi 05-poikiin. Rantalan apuvalmentajana olenkin ollut viimeiset kaksi kautta ja viimeisimpänä kautena SM:ssä. Teknologia on tullut tutuksi minulle jo nuorena, ja olen käyttänyt sitä paljon valmennuksessani tähän asti. Tätä pyrinkin tuomaan valmennukseen pelillisten yksityiskohtien lisäksi. Pelaajilta toivon sitä, että he laittaisivat itsensä likoon kentällä ja tekisivät myös töitä kehittyäkseen. Valmennustiimistämme tunnen Jeren hyvin parin viime vuoden aikaisesta pelaaja-valmentaja suhteesta. Kimmon ja Jussin olen nähnyt valmentamassa peleissä ja he ovat toimineet minulle esikuvina. Tiimimme ilmapiiri on hyvä ja pyrimme tuomaan kaikkien hyvät puolet valmennuksellisesti esille. Odotan varsinkin kahden Heinolan tasolla hyvin meritoituneen valmentajan kanssa toimimista.”, kertoo Oskari.

Joukkueen rakennus on kovassa käynnissä vallitsevasta poikkeustilanteesta huolimatta. Kaikilla valmentajilla onkin selvät sävelet toimenkuvistaan ja toiveistaan joukkueen suhteen. ”Ensi kauden joukkue pyrkii parhaaseensa, on hyvähenkinen ja työteliäs.”, Mäenpää odottaa. Ojala puolestaan kiteyttää vielä toiveensa yhteen lauseeseen; ”Pelaisimme piristävää salibandya ja yhtä pelaajaa lainatakseni: Olisimme yllätyksellisiä.”


Haluatko mukaan SB Heinolan Edustusjoukkueeseen?

Yhteydenotot valmentaja Jussi Mäenpää, puh. 040 9670 800

Muissa kuin pelaajia koskevissa asioissa, ota yhteys Jari Vastamäkeen,
puh. 040 5409 045
email. jari.vastamaki@sbheinola.fi

Seuran uusimmat

Salibandy Heinola ry

Y-tunnus 2500085-9

Urheilukatu 2, jäähalli

18100 Heinola

Puh: Jari Vastamäki 040 540 9045

Email: jari.vastamaki@sbheinola.fi