T12 joukkueen kilpakausi pakettiin
Julkaistu: 09.04.2022 15.43

T12 joukkueen kilpakausi pakettiin

T12 joukkueen kilpakausi sai tänään päätöksen Pelicans SB:n järjestämässä turnauksessa Lahdessa. Kauden alussa näytti ettei kaakkois-Suomen alueelle saada omaa sarjaa pystyyn joukkueiden vähäisen määrän vuoksi, vaan meidät olisi yhdistetty savo-karjalaan, joten pelireissuille olisi tullut turhan pitkät matkat ja korkeat kustannukset. Muutama puhelinsoitto ja saimme parissa tunnissa oman sarjan pystyyn, joka osoittautuikin todella joustavaksi ja muuntuvaksi hyvänmielensarjaksi, joka näkyi sekä kentällä että katsomossa kannustuksena sekä oman että vastustajan hyville suorituksille. Yhteistä tekemistä ja yhteisöllisyyttä kuvasi mm. se, että jos seura ei saanut joukkuetta sairastumisten vuoksi kasaan, niin apuja tuli muista joukkueista. Pääasia oli että päästiin pelille. Ensi viikolla tytöt kohtaa P10 joukkueen harkkapelissä ja tuolloin meille tulee muutama Kouvolan tyttö tutustumaan Heinolan ilmapiiriin. Muuten kausi on paria harkkaa vaille paketissa.

Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin Jäppärän Tarjalle, joka teki ja muunsi viime tipassakin otteluohjelmat!

Hyvää kevään alkua ja katsotaan mitä ensi kaudelle keksitään!

#sbheinola #pelicanssb #lasb #sudetsb #jäppärä #sch


Salibandy Heinola ry

Y-tunnus 2500085-9

Urheilukatu 2, jäähalli

18100 Heinola

Puh: Jari Vastamäki 040 540 9045

Email: jari.vastamaki@sbheinola.fi